Provincia Midnight Cup 2019

Provincia Midnight Cup on Tornion Nuorisotoimen vuosittain järjestämä salibandyturnaus. PMC19 kasasi yhteen yli 30 joukkuetta. Joukkueet tulivat pääsääntöisesti Lapista, mutta myös Etelä-Suomesta ja Ruotsista muutama joukkue nähtiin.

PMC -brändi uudistettiin visuaaliselta ilmeeltä nykyaikaisemmaksi, ja nuorekkaammaksi. Lisäksi markkinoinnissa otettiin käyttöön videotuottaminen, jonka avulla luotiin lyhyitä pelimaailmoita markkinoinnin tueksi.

Markkinointia varten videokuvattiin salibandyyn liittyviä liikkeitä ja eleitä. Lisäksi kuvattiin valomaalaustekniikalla salibandyyn liittyviä esineitä, kuten: palloja, kypärä sekä pokaaleja.

Tapahtumassa kehitettiin myös tiedotusmahdollisuuksia. Kahteen eri rakennukseen sijoittuneet pelit toivat hieman teknisiä haasteita, mutta lopulta stream-teknologian avulla molemmissa pelihalleissa saatiin mm. toistettua samaa infografiikkaa, jonka avulla kummassakin hallissa pystyttiin seuraamaan sarjatilannetta.

Yhteistyössä

Tornion Nuorisotoimi

Päivä

23/02/2019

Työnkuva

Graafinen suunnittelu / Markkinointi / Tekninen tuottaminen